Eläinrakas astmaatikko kartuttaa poni- ja kettukokoelmia sekä katsoo eläimiä etsimen läpi

19.3.2016 14:45
Kuva: Hanna Koikkalainen
Lappeenrannan keskustassa asuva Riikka Korhonen kerää muun muassa kettuaiheisia esineitä ja my little pony-hahmoja.
Lappeenrannan keskustassa asuva Riikka Korhonen kerää muun muassa kettuaiheisia esineitä ja my little pony-hahmoja.
Korhonen kustomoi huonokuntoisia poneja. Eräs kokoelman yksilöistä sai akryylimaaleilla kettuvärityksen, ja toisille Korhonen korjaa esimerkiksi komeamman harjan.
Netissä oleva keräilijäyhteisö Paratiisikartano on tärkeä osa poniharrastusta.
Kettuja Korhonen on saanut lahjaksi niin ystäviltä kuin sukulaisiltakin.
Nykyistä asuntoaan varten Riikka Korhonen osti hyllykön, tv-tason ja sohvapöydän. Yleensä hän hankkii kalusteet käytettynä netistä Tori.fi:stä, kirppareilta ja tutuilta.
Korhosen kodissa on toimiva takka, mutta astman takia hän ei voi polttaa sitä. Iltaisin Korhosella on kuitenkin tapana sytyttää takkaan ja sen päälle kynttilät.

10—15-vuotiaana lappeenrantalainen Riikka Korhonen oli innokas heppatyttö, joka ravasi tallilla kamera mukanaan. Ratsastaminen kuitenkin loppui pahaksi äityneen astman takia.

Kamera jäi. Korhonen valokuvaa lähinnä luontoa ja eläimiä, mutta kotona harrastus ei juuri näy. Itsekriittisyys estää häntä laittamasta valokuviaan esille.

Eläimet ovat olleet Korhoselle tärkeitä lapsesta asti.

— Mummolassa oli aina koira. Itse en voi pitää koiraa astman takia, mutta lapsuudenkodissa oli akvaario ja liskoja. Kissoista jouduimme luopumaan allergian vuoksi.

Korhosen eläinrakkaus näkyy myös toisessa harrastuksessa, keräilyssä.

— Minulla on paljon pieniä ja söpöjä eläinaiheisia esineitä.

Ensimmäisen ponin, eli my little ponyn, Korhonen sai yksivuotislahjaksi. Se on vieläkin tallella.

Varsinaisen keräilyn hän aloitti 12 vuotta sitten. Nykyään poneja on hyllyillä noin 80, joista osa harvinaisuutensa takia arvokkaita.

— Lappeenrannassa asuu keräilijöitä, joilla poneja on useampi sata. Itse en pystyisi pitämään niin isoa laumaa.

Ponien lisäksi Korhonen kerää kettuaiheisia tavaroita, sillä ne muistuttavat mummolan pystykorvista, ja muumimukeja.

— Kerääminen jää helposti päälle. Muumimukien kanssa on pitänyt hillitä itseään, etteivät keittiön kaapit tule täyteen pelkästään mukeista.

Lisää Riikka Korhosen kodista lauantain lehdessä tai Etelä-Saimaan mobiilisovelluksessa.

Hanna Sipinen