SDP ryhmäpäätös petti Imatralla: lähtö kylpyläsäätiöstä jakaa demareja

16.3.2016 8:06
Kuva: Inka Nordlund

Imatran kaupungin vetäytyminen Etelä-Karjalan kuntoutumissäätiön hallinnosta jakaa SDP:n rivejä. Säätiö omistaa Imatran kylpylän.

SDP teki tammikuussa ryhmäpäätöksen säätiössä pysymisen puolesta.

Valtuustoryhmän päätös syntyi äänin 10–4. Vähemmistöön jäivät kaupunginhallituksen demarijäsenet, jotka pitivät pesäeron tekemistä perusteltuna.

Tämän viikon maanantaina Imatran kaupunginhallitus päätti vetäytyä kokonaan säätiön hallinnosta. Päätös oli yksimielinen, eli SDP toimi samassa rintamassa muiden puolueiden kanssa, vastoin SDP:n aiempaa ryhmäpäätöstä.

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Heikki Luukkanen (sd.) ei peittele närkästystään.

— Tämä asia keskustellaan työväenyhdistysten yhteisessä kokouksessa. Miten järjestöpäätökset velvoittavat, vai saako niiden kanssa liehutella miten tahansa, Luukkanen sanoo.

Luukkanen kuuluu itse kuntoutumissäätiön hallitukseen.

Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajan Heikki Tannisen (sd.) mukaan demarit eivät voineet noudattaa ryhmäpäätöstä useastakin eri syystä.

— Saimme kuulla, että kokoomus ja perussuomalaiset vetävät pois omat edustajansa säätiön hallituksesta. Ei ole pelisääntöjen mukaista, että yksi ryhmä jäisi hallitukseen, Tanninen kertoo.

Ajat ja lainsäädäntö ovat myös muuttuneet, Tanninen jatkaa.

— Olemme eri lainsäädännön piirissä verrattuna kylpylän perustamisaikoihin. Aiemmin omaksutun omistajaohjauksen ja nykylainsäädännön välillä on ristiriita.

Anu Pakarinen