Saimaan ammattiopisto Sammossa on tällä hetkellä yli 400 oppisopimuskouluttautujaa — opintojen henkilökohtaistaminen yhä yleisempää

14.3.2016 13:03 | Päivitetty: 14.3.2016 14:24
Kuva: Jenni Silvennoinen
Susanna Fennander kertoo, että ainakin ravintola-alan oppisopimuskoulutuksiin hakeuduttaessa ollaan jo alalla.
Susanna Fennander kertoo, että ainakin ravintola-alan oppisopimuskoulutuksiin hakeuduttaessa ollaan jo alalla.

Oppisopimuskoulutus kasvattaa suosiotaan. Saimaan ammattiopisto Sammossa monelle alalle on jatkuva haku oppisopimuskoulutukseen. Näin on esimerkiksi hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinnossa. Jos mielit kouluttautua oppisopimuksella vaikka kokiksi, niin se onnistuu.

Yleensä tuolloin kuitenkin ollaan jo työsuhteessa. Työnantajan kanssa sovitaan kouluttautumisesta.

Oppisopimuskoulutuksella voi opiskella lähes kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin. Se myös soveltuu niin nuorille kuin aikuisille. Oppisopimusopiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma, jossa huomioidaan opiskelijan aiemmin hankkima ammattitaito, käydään läpi mitä osaamista opiskelijalla on ja mitä osaamista puuttuu.

— Henkilökohtaistaminen on päivän sana. Meillä on tällä hetkellä ravintola-alalla 16 aikuista oppisopimuskoulutuksessa, Sammon hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutuspäällikkö Susanna Fennander kertoo.

Opintojen henkilökohtaistamisessa ja henkilökohtaista opiskeluohjelmaa laadittaessa käydään läpi myös opiskelijan henkilökohtaiset kiinnostuksenkohteet, kuten harrastukset.

Tällä hetkellä Sammossa on vielä jatkuvia hakuja meneillään monelle alalle. Fennander kuvailee tarjontaa kattavaksi.

— Sammossa on tälläkin hetkellä yli 400 oppisopimusta meneillään, hän kertoo.

Koulutuksiin voi tutustua täällä.

Anniina Meuronen