Joutsenon kurottajapalossa onnea matkassa: Liekit löivät perään, kun kuljettaja hyppäsi ohjaamosta

14.3.2016 20:55

Joutsenossa palamaan syttyneen puukurottajan kuljettaja selvisi tilanteesta säikähdyksellä. Palomestari Juuso Punnonen kertoo, että Metsä Fibren sellutehtaalla työskennellyt kuljettaja poistui juuri oikealla hetkellä.

Kurottajan sakset olivat lakanneet toimimasta, ja kuljettaja oli vilkaissut ohjaamosta taakseen konehuoneen suuntaan.

— Hän oli nähnyt liekkejä ja hypännyt ulos. Liekit ja savut olivat tulleet perässä koppiin. Kävi hyvä tuuri, ettei hän ollut kopissa yhtä aikaa savun ja liekkien kanssa, Punnonen sanoo.

Punnosen mukaan onni oli matkassa myös siinä, ettei tuli päässyt leviämään puurekkaan, jota kurottaja oli purkamassa.

— Tuuli pelasti, sillä se puhalsi juuri pois päin. Kuumuus ja liekit lähtivät toiseen suuntaan. Sitä toista autoa kävimme heti ensimmäisenä suojaamaan.

Punnonen kertoo, että työkone oli täyden palamisen vaiheessa, kun pelastuslaitoksen yksiköt saapuivat paikalle. Aikaa terminaalikurottajan sammuttamiseen kului suunnilleen tunti.

Aluksi kone sammutettiin vedellä, ja lopuksi konehuone täytettiin vaahdolla, jotta palo ei pääsisi syttymään uudelleen. Tuli ei ollut vaarassa levitä, tukkirekkaa lukuunottamatta.

Juho Maijala