Joka seitsemäs sauhuttelee raskaana ollessaan – Suomi pitää perää Pohjoismaiden vertailussa

14.3.2016 15:14
Kuva: Rosemarie Särkkä
Suomalaisnaisista 15 prosenttia tupakoi alkuraskaudesta.
Suomalaisnaisista 15 prosenttia tupakoi alkuraskaudesta.

Suomalaisnaiset tupakoivat raskaana ollessaan enemmän kuin naiset muissa Pohjoismaissa. Suomessa raskauden alkuvaiheessa tupakoi 15 prosenttia kaikista synnyttäjistä vuonna 2014. Luvuista kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Osuus on pysynyt lähes ennallaan 1990-luvun puolesta välistä saakka samalla, kun muissa Pohjoismaissa tupakoiminen raskauden alkuvaiheessa on vähentynyt. Ruotsissa raskauden alkuvaiheessa vuonna 2014 tupakoi vajaa 6 prosenttia synnyttäjistä.

Moni nainen lopettaa tupakoimisen raskauden aikana. Raskauden lopussa tupakoivien osuus on laskenut kaikissa Pohjoismaissa, myös Suomessa. Tästä huolimatta raskauden lopussa tupakoivien osuus, 8,2 prosenttia, on Suomessa Pohjoismaiden korkein.

Juhana Nyman