SaiPan maskotti sai nimen Wiltsu – asun sisään palkattiin hyväkuntoinen henkilö

11.3.2016 13:03

SaiPan uusi maskotti on saanut nimen Wiltsu. SaiPa julkisti maskotin nimen torstaina. Nimen päätti SaiPan valitsijaraati yleisöltä tulleiden ehdotusten pohjalta.SaiPan myyntipäällikkö Jussi Viljakainen kertoo, että nimiehdotuksia tuli noin 600.

— Saimme paljon hyviä ehdotuksia ja monesta hyvästä päädyimme raatina valitsemaan Wiltsun. Meistä se oli hyvä ehdokas.

Viljakainen kertoo, että SaiPan kotipeleissä jo muutaman viikon ajan esiintynyt maskotti on saanut yleisöltä hyvä vastaanoton. Wiltsun tarkoitus on piristää ottelutapahtumia ja Viljakaisen mukaan siinä on onnistuttu.

— Paljon otetaan yhteiskuvia, lapset tykkäävät ja aikuiset tykkäävät. Wiltsu on selkeästi ollut tervetullut Kisapuistoon.

SaiPa on palkannut Wiltsun rooliin erityisen maskottihenkilön, jonka henkilöllisyyttä Viljakainen ei paljasta. Kun Wiltsu esiteltiin ensimmäistä kertaa ottelussa helmikuussa, Viljakainen itse heilui maskottiasun sisällä.

— Maskotin luonteeseen kuuluu, että se ei riisuudu. Meille kyseessä on vain maskotti, Viljakainen sanoo.

— Tärkeä kriteeri valintaa tehdessä oli, että henkilö on fyysisesti hyvässä kunnossa. On yllättävän rankkaa vetää peli maskottiasu päällä, jos haluaa tehdä muutakin kuin heiluttaa kättään. Siinä on kuuma ja hiki lentää.

Wiltsun roolia pohditaan tarkemmin kesän aikana, mutta tarkoitus on, että maskotti on mukana otteluiden lisäksi myös muissa tapahtumissa. Myös Lappeenrannan kaupungin kanssa on Viljakaisen mukaan ollut puhetta yhteistyöstä.

Juhana Nyman