Kouvolan KooKoon entinen valmentaja tuomittu seksuaalirikoksista — ainakin osa teoista kohdistunut lapsiin

7.3.2016 17:10 | Päivitetty: 7.3.2016 18:32

Jääkiekkoseura KooKoo on erottanut yhden valmentajistaan. Hänet on tuomittu kolmesta seksuaalirikoksesta.

Mies on toiminut pääsarjajoukkueen valmennusryhmässä vielä tällä kaudella.

— Hän ei ole työskennellyt meille enää hetkeen. Sen tarkemmin en erittele, milloin hän on siirtynyt syrjään, sanoo KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa.

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi valmentajan viime lokakuussa raiskauksen yrityksestä yhden vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä 65 tunnin yhdyskuntapalveluun. Tätä ennen hänet on todettu kaksi kertaa syylliseksi lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Kyseiset tuomiot annettiin vuosina 2008 ja 2011 Pohjois-Savon ja Helsingin käräjäoikeuksissa.

— Rikosten paljastuminen on ollut meille valtava sokki. Jotkut ovat tehneet tämän henkilön kanssa töitä vuosikausia, sanoo Välimaa.

Tuomittu ei ole kukaan Liiga-joukkueen nykyisestä valmentajakolmikosta, johon kuuluvat Petri Mattila, Mikko Haapakoski ja Jari Kauppila.

Päävalmentaja Mattila ei halunnut maanantaina kommentoida tapausta.

Rikosvyyhti alkoi purkautua helmikuussa, kun Iltalehti uutisoi erään Liiga-joukkueen valmentajan syyllistyneen raiskauksen yritykseen. Lehti ei eritellyt, minkä seuran valmentaja on kyseessä.

Viime lauantaina Ilta-Sanomat selvitti, että sama henkilö on tuomittu myös muista seksuaalirikoksista.

— Iltalehden uutisen jälkeen keskustelimme henkilön kanssa ja päätimme, että hän siirtyy syrjään. Hän kertoi itse raiskauksen yrityksestä. Muista rikoksista sain tiedon lauantaina, kun luin Ilta-Sanomien jutun, sanoo Välimaa.

Välimaan mukaan valmentajana miehen työssä ei ollut mitään moitittavaa.

— Emme voi tietää, mitä oikeusjuttuja työntekijöillämme on ollut vireillä missäkin. Meillä ei ole oikeutta selvittää henkilöiden rikostaustoja.

Raiskauksen yrityksestä annetun tuomion yksityiskohdat on julistettu salaisiksi 60 vuoden ajaksi.

Vuonna 2008 mies tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen, koska oikeus totesi hänen masturboineen metsässä kahden nuoren tytön läheisyydessä.

Vuoden 2011 tapauksesta Kouvolan Sanomat ei saanut maanantaina oikeuden pöytäkirjaa. Ilta-Sanomien mukaan mies tuomittiin tuolloin vuoden ja viiden kuukauden ehdottomaan vankeuteen, mutta tuomio muutettiin 140 tunnin yhdyskuntapalveluksi.

Lehden mukaan mies oli ollut sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan tytön kanssa.

Korjattu kello 18.31: Valmentaja tuomittiin lokakuussa raiskauksen yrityksestä ehdolliseen vankeuteen, ei ehdottomaan.

Aapo Mentula