Juuso Partanen saa jään soimaan

6.3.2016 18:56
Kuva: Kai Skyttä
Ruukkusoitin udu alkaa saada muotoaan Juuso Partasen käsissä.
Ruukkusoitin udu alkaa saada muotoaan Juuso Partasen käsissä.

Lappeenrantalaisen Juuso Partasen jääveistoksia on nähty viime vuosina eri puolilla Eurooppaa. Tuorein mestariteos on läpikuultava moskiittohyttynen, jolla Partanen voitti Slovakiassa järjestetyn kansainvälisen jäänveistokilpailun jo neljännen kerran peräkkäin.

Partasen käsissä jäästä syntyy myös käyttötaidetta. Helmikuun lopulla Pirkanmaan Pinsiössä järjestetyssä konsertissa todistettiin, että Partasen valmistamilla jäästä tehdyillä soittimilla voi oikeasti soittaa.

Didgeridoon, marimban ja lyömäsoittimet Partanen rakensi esiintymispaikalla, mutta ruukkusoitin udu sai muotonsa Saimaan jäästä. Kesämökkiranta Joutsenossa on todistanut monia muitakin jäähän liittyviä kokeiluja.

Jääsoitinten musiikissa yhdistyvät Partasen kaksi suurta intohimoa. Jäänveistoksia Partanen on tehnyt vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta musiikki on kuulunut elämään aina. Tällä hetkellä Partanen soittaa bassoa ja haitaria George Cloudy ja The Solar Apparatus -yhtyeissä sekä toimii yhtenä Kontufolkin järjestäjistä

Lue lisää päivän lehdestä tai Etelä-Saimaan mobiilisovelluksesta

Anne Kokkonen