Tiuru on menossa lopullisesti kylmäksi — tältä suojellussa funkissairaalassa näyttää nyt

5.3.2016 15:03
Kuva: Marleena Liikkanen
Kuka lienee treenannut viimeisenä Tiurun sairaalan kuntosalilla?
Kuka lienee treenannut viimeisenä Tiurun sairaalan kuntosalilla?
Kumijäljistä päätelleen joku on käynyt ajamassa Tiurun portaissa.
Sairaala uhkaa jäädä pysyvästi kylmäksi.
Funkisarkkitehtuuri näkyy esimerkiksi sairaalan parvekkeissa.
Tiurun sairaala on osittain varsin kehnossa kunnossa muun muassa ilkivallan vuoksi. Pohdinnassa on aita sairaalan ympärille ilkivallan estämiseksi.
Kellarikerroksen ovesta on hajotettu lasi. Aukko on tukittu vanerilla.
Sairaalan alakerrassa on punaisella valaistu huone.
Kylmilleen jäädessään sairaalarakennus alkaa rapistua nopeasti.
Tiurun sairaala rakennettiin tuberkuloosiparantolaksi 1930-luvun lopulla.

Lappeenrannan Rauhassa sijaitseva Tiurun sairaala saattaa saada purkutuomion. Funkisrakennuksen lämmitys lopetetaan vappuun mennessä.

Kylmänä sairaala alkaa vähitellen rapistua. Sairaala on kuitenkin suojelukohde. Rakennuksen suojelun kumoaminen vaatisi asemakaavamuutoksen.

Sairaala on ollut tyhjillään vuodesta 2012 saakka. Sen jälkeen suojeltu rakennus on joutunut toistuvan ilkivallan kohteeksi. Kiinteistön omistava Seniori Saimaa on varannut 30 000 euroa Tiurun sairalan aitaamiseksi.

Etelä-Saimaa vieraili tyhjillään olevassa entisessä sairaalassa. Katso oheisesta kuvagalleriasta, miltä Tiurussa näyttää nyt.

Juho Maijala