Imatrasta on tullut mustien rikostarinoiden näyttämö

5.3.2016 17:25
Kuva: kai skyttä
Imatralla pitkään vaikuttanut Marja-Sisko Aalto kertoo dekkaristin haasteista Imatran pääkirjastossa tänään lauantaina.
Imatralla pitkään vaikuttanut Marja-Sisko Aalto kertoo dekkaristin haasteista Imatran pääkirjastossa tänään lauantaina.

Imatralla vaikuttaneilta kirjoittajilta julkaistaan tasaiseen tahtiin rikoskirjallisuutta, ja Imatra on myös dekkareiden tapahtumapaikkana.

Pitkäaikainen kirkkoherra Marja-Sisko Aalto kertoo tänään lauantaina Imatran pääkirjastossa dekkaristin haasteista. Kahden rikosromaaninsa tapahtumat hän on sijoittanut pääasiassa Kuopioon, missä hän nykyisin asuu. Aallon uusin romaani Tappavaa lunta ilmestyi viime vuonna.

Imatralaissyntyinen Taavi Soininvaara työstää paraikaa ensi vuonna ilmestyvää romaaniaan sekä käy neuvotteluja televisiosarjasta. Se perustuu jo ensi kesänä julkaistavaan romaaniin Venäläinen vieras.

Raaseporissa asuva Soininvaara on sijoittanut useissa kirjoissaan tapahtumia Imatralle, kuten myös ensimmäisen romaaninsa Vuoksen pyörre alkuvuodesta julkaissut Tampereella asuva Toni Rautio. Innokkaana dekkareiden lukijana Rautio päätti tehdä omasta esikoisromaanistaan nimenomaan dekkarin. Raution hanke syntyi hänen synnyinkaupunkinsa Imatran innoittamana.

Petäjävedeltä kotoisin oleva Mikko Porvali on tunnettu tähän asti tietokirjailijana. Hänen viime syksynä ilmestyneessä esikoisdekkarissaan Sinisen kuoleman kuva dramaattiset tapahtumat vyöryvät Viipurista myös Imatralle.

Sari Pullinen