Matti Mononen leiskautti Suomen mestariksi kahdeksan vuoden tauon jälkeen

28.2.2016 17:08
Kuva: Tenho Tiilikainen
Matti Mononen on voittanut vastoinkäymisensä ja palannut Suomen seiväshypyn ykköseksi.
Matti Mononen on voittanut vastoinkäymisensä ja palannut Suomen seiväshypyn ykköseksi.

Matti Mononen on palannut Suomen miesten ykköseksi seiväshypyssä. Lappeenrannan Urheilu-Miesten edustaja voitti sunnuntaina kultaa Tampereen SM-hallikisoissa tuloksella 545.

Edellisen kerran Monosen kaulaan pujotettiin SM-kultaa Joensuun hallikisoissa kahdeksan vuotta sitten. Monosella on nyt Suomen mestaruuksia viisi hallissa ja kolme ulkoradalla, joista viimeisin Lappeenrannassa vuonna 2007.

Sunnuntain SM-hopeamitalisti Someron Esan Eemeli Salomäki jäi tulokseen 525. Pronssin otti Salomäen kanssa samalla tuloksella Vasa IS:n Mikael Westö.

Anssi Silvennoinen