Sateenkaarisairaalan rakentaminen alkoi, mutta voi hiljentyä naapureiden valitusten takia

27.2.2016 8:14
Kuva: Maija Kaibijainen
Värikkään sairaalan rakentaminen on päässyt valuvaiheeseen. SaimaanSwing arvostelee muuttuneita rakennussuunnitelmia.
Värikkään sairaalan rakentaminen on päässyt valuvaiheeseen. SaimaanSwing arvostelee muuttuneita rakennussuunnitelmia.

Etelä-Karjalan keskussairaalan laajennuksen lähinaapureiden mielestä massiivinen, sateenkaaren väreihin soinnutettu rakennus ei sovi ympäristöön. Matkan varrella kasvanut hanke yllätti asunto-osakeyhtiö SaimaanSwingin, jota ei sen mielestä ole kuultu lainmukaisesti.

SaimaanSwing on valittanut tuoreesta rakennusluvasta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Lisäksi kesällä myönnetystä aiemmasta rakennusluvasta on tehty kantelu, jonka mukaan naapureita ei olisi kuultu lainmukaisesti. Hallinto-oikeus pyytää nyt Lappeenrannan rakennuslautakunnalta vastineita.

Rakentamiselle oli annettu myös aloituslupa, vaikka valitusaika ei ollut umpeutunut. Nyt hallinto-oikeus ensin arvioi, keskeyttääkö se rakentamisen vai ei.

Sairaalan laajennustyömaa on edennyt valuihin. Paikalle nousee yli sata metriä pitkä ja 45 metriä korkea rakennus. Tekninen johtaja Juhani Ahokas Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiristä (Eksote) sanoo, että rakentaminen voi jatkua toistaiseksi.

Valitus koskee tammikuussa myönnettyä rakennuslupaa, joka on annettu aiempia suunnitelmia isommaksi kasvaneelle sairaalalle. Ahokkaan mukaan rakentamista voi joka tapauksessa jatkaa viime kesänä myönnetyn, pienempää laajennusta varten annetun rakennusluvan pohjalta. Siitä puuttuvat tulevan rakennuksen kaksi ylintä kerrosta. Ne tulivat mukaan, kun Armilan sairaalan alueen toiminnat päätettiin yllättäen keskittää Kahilanniemeen.

Laajennus tukee myös Eksoten tavoitetta päästä sote-uudistuksessa yhdeksi 12 laajan päivystysvastuun sairaaloista. Etelä-Karjalasta ei nyt haluttaisi antaa vähäisintäkään viestiä siitä, että laajennus olisi jotenkin epävarmalla pohjalla.

— Nämä ovat herkkiä asioita monessa mielessä. Harmi, jos eteläkarjalainen veronmaksaja joutuisi kärsimään sen takia, että rakentaminen pitäisi keskeyttää perusteettoman kantelun ja valituksen takia, miettii Ahokas.

SaimaanSwing on valittanut aiemmin myös laajennusta varten myönnetystä poikkeamisluvasta.

SaimaanSwing teki kesällä myönnetystä rakennusluvasta kantelun sillä perusteella, ettei yhtiötä hankkeen naapurina olisi kuultu asianmukaisesti. Tämän takia naapuri ei ole päässyt ottamaan kantaa rakennuslupaan.

Rakennustarkastaja Päivi Salmisen mukaan naapureita onkin jopa 16, jolloin kuulemisen voisi suorittaa myös lehti-ilmoituksella, kuten oli tehtykin.

Anne Kotiharju