KalPa rökitti SaiPaa loppuhetkillä – ex-saipat Davis ja Mankinen ratkaisijoina

23.2.2016 21:18 | Päivitetty: 23.2.2016 22:12
Kuva: Kai Skyttä
Kultakypärä David McIntyre ampui SaiPan avausmaalin läpiajonsa päätteeksi ensimmäisessä erässä.
Kultakypärä David McIntyre ampui SaiPan avausmaalin läpiajonsa päätteeksi ensimmäisessä erässä.

Entiset omat pojat kaatoivat oikein kunnolla kylmää vettä SaiPan niskaan jääkiekkoliigan ottelussa KalPaa vastaan.

Ensin Patrick Davis nappasi kiekon maalin takana seikkailleelta SaiPa-vahti Jani Niemiseltä ja vei kuopiolaiset alivoimalla 4—3-johtoon. Tässä vaiheessa pelikellossa oli aikaa vajaat kaksi minuuttia.

Keltapaitojen loppukauden tshekkivahvistus Vojtech Polak tasoitti hetkeä myöhemmin, mutta reilu minuutti ennen päätöstä Jesse Mankisen laukaus painui mailapuolelta ohi Niemisen ja KalPa siirtyi jälleen johtoon.

Janne Keränen sinetöi vielä lopuksi kuopiolaisten 6—4-voiton tyhjään verkkoon.

Yhteensä Keränen onnistui ottelussa maalinteossa kolmesti.

Viisi minuuttia ennen loppua hän oli tasoittanut pelin 3—3:een. Osuma hyväksyttiin vasta videotarkistuksen jälkeen, sillä maali siirtyi tilanteessa pois paikoiltaan.

SaiPan kolmen ottelun voittoputken katkaisseessa kamppailussa juhlittiin erikoistilanteissa. Ex-saipa Davisin alivoimamaalin lisäksi kuopiolaiset onnistuivat kahdesti ylivoimalla.

Myös SaiPa teki kaksi ylivoimamaalia. Molemmat syntyivät värikkääksi yltyneessä päätöserässä.

Ottelua seurasi Kisapuistossa tiistaipeliksi poikkeuksellisen korkea yleisömäärä: 3912 katsojaa.

Kalle Sipiläinen