Hiihtolomakausi kolkuttelee jo ovella — liikenteessä tulee olemaan tavallista enemmän ruuhkaa

20.2.2016 11:30
Kuva: Sari Tauru
Auton kunto kannattaa tarkistaa ennen matkaa.
Auton kunto kannattaa tarkistaa ennen matkaa.

Liikennevirasto muistuttaa, että hiihtolomat näkyvät tien päällä viikoilla 8—10. Liikennettä ennustetaan olevan monin paikoin normaalia talviviikonloppua enemmän. Vilkkaan liikenteen lisäksi mahdollinen epävakainen sää ja huono ajokeli saattavat hidastaa matkantekoa ja samalla lisätä onnettomuusriskiä. Vilkkaimpia päiviä liikenteessä uskotaan olevan ensi viikon eli viikon 8 perjantai ja lauantai sekä viikon 9 lauantai.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan hiihtolomakausi pyörähtää näillä näkymin käyntiin lauhassa säässä. Viimeisimmät säätiedot ja voimassa olevat varoitukset on hyvä tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset ennen liikenteeseen lähtemistä. Liikenteen sujumisesta ja keliolosuhteista kerrotaan myös radioissa.

Ajankohtaisen liikennetilanteen sekä kelikameroiden kuvat puolestaan voit tarkistaa Liikenneviraston Liikennetilanne-palvelusta, joka löytyy osoitteesta http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/

Myös ajoneuvon kuntoon kannattaa käyttää muutama minuutti ennen matkanalkua. Esimerkiksi tuulilasinpyyhkijöiden kunto ja pissapojan säiliön täyttö pakkasen kestävällä pesunesteellä on hyvä tarkistaa. Kuluneet lasinpyyhkijät voivat naarmuttaa tuulilasin. Auto kannattaa myös pakata huolella.

Hiihtolomakaudella voi olla vilkasta myös rautateillä, sillä hiihtolomakautta on pidetty vuoden vilkkaimmista matkustusajankohdista.

Anniina Meuronen