Tiedätkö kuinka pysäköintikiekkoa oikeaoppisesti käytetään? — parhaimmillaan puolen tunnin parkissa saa noin tunnin pysäköintiaikaa

19.2.2016 22:20 | Päivitetty: 20.2.2016 12:26
Kuva: Matti Veijalainen
Joulukuun alusta alkaen pysäköintikiekon tärkein ominaisuus on ollut se, että se on auton ulkopuolelta selvästi luettavissa.
Joulukuun alusta alkaen pysäköintikiekon tärkein ominaisuus on ollut se, että se on auton ulkopuolelta selvästi luettavissa.

Pysäköintikiekon ajan asettamiselle on yksinkertaiset säännöt. Kello asetetaan näyttämään saapumisaikaa seuraavaa tasa- tai puolituntista. Näin ollen, jos pysäköinti on sallittu kiekolla puolen tunnin ajaksi, ja saavut paikalle vaikkapa kello 10.02, asetat kiekon osoittamaan aikaa 10.30, jolloin saat pysäköidä paikalla kello 11 saakka.

Joulukuussa voimaan astuneen uuden asetuksen mukaan kellon voi asettaa näyttämään myös saapumisaikaa, mutta pysäköintiajan laskeminen aloitetaan kuitenkin seuraavasta tasa- tai puolesta tunnista niin kuin tähänkin asti.

Pysäköintiaikaa ei ole sallittua pidentää siirtämällä kiekkoa myöhemmin saman pysäköinnin aikana myöhäisemmäksi.

Jos auto pysäköidään kiekkopaikalle sellaisena aikana, jolloin pysäköintirajoitus ei ole voimassa, tulee kiekko asettaa näyttämään pysäköinnin alkamisaikaa.

Pysäköintikiekkoa on käytettävä niillä alueilla, joilla ei ole maksullista pysäköintiä ja joihin autoa ei saa kuitenkaan pysäköidä ilman pysäköintikiekkoa. Pysäköintikiekon käyttövelvollisuus osoitetaan liikennemerkein.

Pysäköintikiekko tulee sijoittaa näkyvälle paikalle tuulilasin sisäpuolelle ja kiekon tulee olla selkeästi ulkoapäin luettavissa.

Uutista muutettu 20.2. klo 12.20. Lisätty tieto, että ajan voi asettaa näyttämään myös pysäköinnin alkamisaikaa ja korjattu kohta, jossa mainitaan pysäköinnistä pysäköintirajoituksen ulkopuolisena aikana.

Marja Luumi