Kahdesti jumahtanut erikoiskuljetus saapui vihdoin Haminan satamaan — ”Matka oli odotettua hankalampi”

18.2.2016 15:51 | Päivitetty: 18.2.2016 16:49
Kuva: Antti-Jussi Larvio
Erikoiskuljetus saapui Haminan satamaan puoliltapäivin torstaina.
Erikoiskuljetus saapui Haminan satamaan puoliltapäivin torstaina.

Valtava erikoiskuljetus saapui Haminan sataman porteille noin kello 11.30 torstaina. Kuljetus viivästyi alkuperäisestä aikataulusta vuorokauden ja kuutisen tuntia.

Projektipäällikkö Jari Lindström kertoo, että matkaa oli odotettua hankalampi taittaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

— Tiellä oli muun muassa lunta ja oksia, joten eteneminen oli hidasta. Voi olla tyytyväinen, että kuljetus on saatu ehjänä perille, kertoo Lindström kuljetusliike Seppo Lehtiseltä.

Kahta teollisuusreaktoria Lappeenrannasta Haminaan siirtänyt erikoiskuljetus joutui vaikeuksiin Lappeenrannassa varhain tiistaiaamuna, kun toinen traileri kallistui liukkaalla tiellä. Siitä aiheutui vuorokauden viivästys.

Kuljetuksen reitti kulki Haminan ohitustien sijasta kaupungin halki, koska ohitustien tunneleilla on korkeutta vain viisi metriä. Myös Haminan satamaan oli kierrettävä Husulan kautta tunneleiden vuoksi.

Vaalimaalta keskiviikkona kello 21 lähtenyt kuljetus keräsi koko matkan varrelle paljon yleisöä. Lindströmin mukaan tieto kuljetuksen etenemisestä on selvästi levinnyt laajalle.

— Pidimme taukoa Vaalimaan Kalan ja Herkun pihalla, jonne oli tullut väkeä Helsingistä asti katsomaan kuljetusta. Myös Haminassa oli varsinainen yleisötapahtuma, kun kadun varret olivat täynnä väkeä.

Lindströmin mukaan suuri yleisömäärä ei kuitenkaan haitannut kuljetuksen etenemistä.

— Varmasti tämä kuljetus on ennemminkin aiheuttanut häiriötä muille ihmisille.

Kahdella rekalla kuljetettu teollisuusreaktori on matkalla Norjaan. Kuljetus on kymmenen metriä korkea, 8,3 metriä leveä ja 35 metriä pitkä. Itse reaktori on 24 metriä pitkä.

Kanerva Jalarvo