Suomi pelaa lappeenrantalaiskomennossa jääpallon naisten MM-kisoissa Yhdysvalloissa

17.2.2016 17:00
Kuva: Marleena Liikkanen
Toni Saukkonen (vas.) ja Juuso Pyysing valmensivat Veiterän junioreja ennen kuin siirtyivät edustusjoukkueen vetäjiksi vuonna 2011.
Toni Saukkonen (vas.) ja Juuso Pyysing valmensivat Veiterän junioreja ennen kuin siirtyivät edustusjoukkueen vetäjiksi vuonna 2011.

Lappeenrantalaiset Juuso Pyysing ja Toni Saukkonen valmentavat Suomen maajoukkuetta torstaina Yhdysvalloissa alkavissa jääpallon naisten MM-kilpailuissa. Suomen joukkueessa pelaa myös lappeenrantalaisen Wiipurin Susien Anna Tiippana.

Suomi kohtaa avausottelussaan Kiinan. Perjantaina vastaan tulee Kanada ja lauantaina Ruotsi. Kisat huipentuvat sunnuntaina, jolloin Suomi kohtaa aamulla Norjan ennen loppuiltapäivän välieriä, jossa ratkaistaan joukkueet illan pronssi- ja loppuotteluun.

MM-kisat pelataan Yhdysvaltojen Minnesotan osavaltion Rosevillessä.

Pyysing ja Saukkonen luotsasivat Veiterän edustusjoukkuetta kaudet 2011—2015. Viime kaudella Veiterä voitti jääpallon Suomen cupin ja SM-pronssia.

Anssi Silvennoinen