Lapin korkeakoulusta on tulossa Lapin ammattikorkeakoulun enemmistöomistaja

16.2.2016 19:55
Kuva: MIKA STRANDÉN
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö on tiivistymässä muuallakin kuin Etelä-Karjalassa. Saimaan ammattikorkeakoulu yhdistyy vuonna 2018 Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa LUT-konserniksi.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö on tiivistymässä muuallakin kuin Etelä-Karjalassa. Saimaan ammattikorkeakoulu yhdistyy vuonna 2018 Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa LUT-konserniksi.

Yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhdistyminen on ottanut harppauksen Lapissa. Rovaniemen kaupunki myy omistamansa Lapin ammattikorkeakoulun osakkeet Lapin yliopistolle. Osakkeiden myynnistä päätti kaupunginvaltuusto.

Lisäksi Rovaniemi selvittää kauppahinnan sijoittamista rahastoon, joka tukee yliopiston ja ammattikorkeakoulun opetusta, tutkimusta ja kehittämistoimintaa.

Tarkoitus on luoda Lapin korkeakoulukonserni. Näin korkeakoulut pyrkivät vahvistamaan asemaansa ja luomaan riittävän suuren kokonaisuuden, joka pystyy vastaamaan talouden ja toiminnan haasteisiin ja toimii edelläkävijänä.

Molempien korkeakoulujen strategioissa korostuu pohjoisen muutoksen tutkimus.

Tarkoitus on, että sivuaineiden suorittaminen puolin ja toisin sujuu joustavasti.

Esimerkiksi ammattikorkeakoulun insinöörikoulutuksella, restonomikoulutuksella, terveysalalla sekä liiketaloudella on yhtäläisyyksiä yliopiston oikeustieteeseen, kasvatustieteeseen, yhteiskuntatieteisiin ja taiteisiin.

Jos osakekaupat toteutuvat, Lapin yliopisto omistaa Lapin ammattikorkeakoulusta ensi vuonna 51 prosenttia. Loput 49 prosenttia omistavat Tornion ja Kemin kaupungit sekä Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä.

Parhaillaan pohditaan myös Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhdistymistä LUT-konserniksi vuoden 2018 alussa.

Ilpo Leskinen