Tieto rehtorin vaihtumisesta tuli puskista, mutta fiilis on positiivisen odottava

11.2.2016 20:13
Kuva: Mika Strandén
Ville-Matti Rissanen toivoo tulevalta rehtorilta syvempää yhteisöllisyyttä opiskelijoiden ja henkilökunnan kesken.
— Sille on jo hyvä pohja olemassa. Pienessä tiedeyhteisössä opiskelijat ja henkilökunta ovat jo nyt lähellä toisiaan.
Ville-Matti Rissanen toivoo tulevalta rehtorilta syvempää yhteisöllisyyttä opiskelijoiden ja henkilökunnan kesken. — Sille on jo hyvä pohja olemassa. Pienessä tiedeyhteisössä opiskelijat ja henkilökunta ovat jo nyt lähellä toisiaan.

Kutsu tiedotustilaisuuteen oli laitettu yliopiston intraan puoli yhdeksältä.
Itse tilaisuus alkoi varttia yli yhdeksän.
Siellä selvisi, että rehtori vaihtuu.

— Nykyisen rehtorin sopimus kestää vuoteen 2018, joten en odottanut muutoksia tässä vaiheessa, sanoo ylioppilaskunnan puheenjohtaja Ville-Matti Rissanen.

Yleisfiilis on kuitenkin positiivisen odottava, hän sanoo.
Muutokseenkin on saanut tottua.  Se on ollut vallitseva asiaintila jo monen vuoden ajan.
— Toivon asioiden rauhoittumista ja toiminnan vakiintumista, Rissanen sanoo, vaikka ennustaakin muutosten jatkuvan ainakin korkeakoulujen yhdistymiseen saakka.

Rehtorin vaihtuminen oli yllätys myös henkilöstölle, kertovat pääluottamusmiehet Erkki Veijalainen ja Martti Lindh. Henkilöstö vaikuttaa kuitenkin tyytyväiseltä.
Luottamusmiehet pitävät uuden rehtorin vahvuuksina talon ja korkeakoulujen yhdistämishankkeen tuntemista, kuuntelutaitoa ja aikaansaavaa luonnetta.

Piia Kaskinen