Perussuomalaiset ylistävät ulkomaalaisten lukukausimaksuja — Lappeenrannan yliopisto ensimmäisten joukossa

4.2.2016 18:25
Kuva: Mika Strandén
Lappeenrantalainen kansanedustaja Jani Mäkelä ei usko lukukausimaksujen vähentävän ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää.
Lappeenrantalainen kansanedustaja Jani Mäkelä ei usko lukukausimaksujen vähentävän ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kiittää päätöstä säätää lukukausimaksut EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Ensimmäisinä maksujen käyttöönotosta ovat ilmoittaneet Lappeenrannan ja Helsingin yliopistot.

Lappeenrannassa lukukausimaksuksi on päätetty 10 000 euroa lukuvuodelta. Helsingissä ohjelmien lukuvuosimaksut vaihtelevat 10 000 eurosta 25 000 euroon.

— Lappeenrannassa ei pelätä ulkomaalaisopiskelijoiden katoa lukuvuosimaksujen takia. Päinvastoin, yliopisto uskoo opiskelijoiden parempaan tasoon maksun ansiosta. Maailmalla ulkomaalaisten maksuttomat yliopisto-opinnot ovat harvinainen ilmiö. Ilmaisuus voi jopa herättää epäilyksiä opintojen tasosta. Hallitus toimi tässä esimerkillisen ripeästi. Laki astui voimaan ennen vuoden vaihdetta ja jo tänä vuonna se alkaa vaikuttaa, sanoo perussuomalaisten lappeenrantalainen kansanedustaja Jani Mäkelä.

Korkeakoulut velvoitetaan jatkossa perimään vähintään 1 500 euron lukuvuosimaksuja EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Maksut koskevat vain englanninkielistä koulutusta. Suomeksi ja ruotsiksi saa opiskella ilmaiseksi kansallisuudesta riippumatta.

Kimmo Puhakka