Kaakkois-Suomen rajoilla rauhallinen tammikuu – Nuijamaalla 21 000 ylitystä viime vuotta vähemmän

4.2.2016 20:12

Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla oli rauhallista tammikuussa. Kaikkiaan rajanylityspaikoilla kirjattiin tammikuussa 495 000 rajanylitystä, mikä on 64 000 rajanylitystä vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Vuoden 2014 luvuista pudotusta on tullut 42 prosenttia. Tuolloin rajanylityksiä kirjattiin 855 000.

Nuijamaalla rajan ylitti tammikuussa 151 000 henkilöä, kun vuosi sitten luku oli 172 000. Imatralla ylittäjiä oli 116 000 (141 000) ja Vainikkalassa 35 600 (37 600). Parikkalan tilapäisellä rajanylityspaikalla kirjattiin 1 330 rajanylitystä (1 230).

Rajavartiosto aloitti tammikuussa 19 esitutkintaa, joista 13 vaarallisen esineen hallussapidosta, viisi rattijuopumuksesta ja yhden kätkemisrikoksesta. Rajatarkastusten yhteydessä havaittiin tammikuussa yksi väärennetty ajokortti.

Rajavartiosto kirjoitti rangaistusvaatimusilmoituksia ja rikesakkomääräyksiä 197 kappaletta. Eniten näistä oli paljastinlaiterikkomuksia ja ajoneuvoverorikkomuksia.

39 henkilön maahantulo estettiin. Yleisin syy oli voimassaolevan viisumin tai oleskeluluvan puuttuminen. Rajavartiosto myös toimeenpani 15 käännytyspäätöstä.