Tennislegenda Jarkko Nieminen ryhtyi kummiksi Savitaipaleelle

1.2.2016 20:55
Kuva: Anne Kokkonen
Savitaipaleen lukion toista luokkaa käyvä Elisa Vaartaja on toistaiseksi koulunsa ainoa tennislukiolainen. Uudet pelikaverit olisivat tervetulleita.
Savitaipaleen lukion toista luokkaa käyvä Elisa Vaartaja on toistaiseksi koulunsa ainoa tennislukiolainen. Uudet pelikaverit olisivat tervetulleita.

Suomen kaikkien aikojen menestynein tennisammattilainen ryhtyy Savitaipaleen lukion kummiksi. Tennislukioksi profiloituva koulu tarjoaa tennistä pelaaville nuorille normaalien lukio-opintojen ohella 15 kurssia tennistä.

Ensi syksynä käynnistyvä tennislukio tekee yhteistyötä Jarkko Niemisen tennisakatemian kanssa. Luvassa on muun muassa vuosittaisia vierailuja Helsinkiin.

Yhteistyön avulla tuetaan tennisharrastuksen ja kilpatenniksen leviämistä Etelä-Karjalassa. Savitaipaleen lukio aikoo toimia alueellisena tenniskeskuksena lajin nuorille harrastajille.

Tenniksen harrastaminen on Savitaipaleella vahvalla pohjalla ja puitteet ovat kunnossa. Sekä sisä- että ulkokentät sijaitsevat lähellä uutta koulukeskusta.

Tennislukion valmentajana toimii Esa Vaartaja. Mukana valmennustyössä on myös joukko muita paikallisia tenniksen harrastajia.

Lue lisää tiistain lehdestä tai Etelä-Saimaan mobiilisovelluksesta

Anne Kokkonen