Rautjärvi aikaistaa valtuuston kokoustensa aikataulua

1.2.2016 21:29
Kuva: Minna Mäkinen
Rautjärvi aikaistaa valtuuston kokouksiaan tunnilla. Kuva lokakuun kokouksesta, rivissä oikealta Seppo Sahla, Teemu Europaeus, Harri Huhtanen, Terho Kemppinen ja Timo Tervonen
Rautjärvi aikaistaa valtuuston kokouksiaan tunnilla. Kuva lokakuun kokouksesta, rivissä oikealta Seppo Sahla, Teemu Europaeus, Harri Huhtanen, Terho Kemppinen ja Timo Tervonen

Rautjärvi pitää kiinni siitä, että Etelä-Karjalan on oltava yksi Suomen 15:sta tulevasta sote-alueesta, johon voitaisiin liittää mukaan uusiakin alueita ja kuntia. Kunnanvaltuusto hyväksyi lausuntoluonnoksen Suomen tulevista itsehallintoalueista maanantai-iltana.

Samalla valtuusto päätti historiallisesta muutoksesta. Valtuustokokoukset alkavat jatkossa Rautjärvellä tuntia nykyistä aiemmin, jo kello 18.

Kun takavuosina valtuustossa istui karjatilallisia, sopivana ajankohtana kunnallisille luottamustoimille pidettiin iltaseitsemää. Ajat ovat muuttuneet, eikä iltalypsy työllistä enää yhtä monia kuin ennen. Varhennetun aikataulun ansiosta valtuustouutiset ehtivät seuraavan päivän lehtiin.

Lisää aiheesta tiistain Uutisvuoksessa.

Tiina Räikkönen