Kirkon jäsenmäärän lasku hidastui — Lappeenrannan seurakunnan jäsenmäärä hupeni 149 hengellä edellisvuodesta

30.1.2016 21:03
Kuva: Sini Juutilainen

Lappeenrannan seurakunnan jäsenmäärä oli vuoden 2015 lopussa 18 482 henkilöä. Määrä laski vuodentakaisesta 149 hengellä, eli vajaan prosentin verran.

Vuoden 2015 aikana Lappeenrannan seurakuntaan liittyi 103 ja siitä erosi 327 henkilöä.

Joutsenon seurakunnan väkiluku oli vuoden 2015 lopulla 8 025 henkeä (8 173), Lappeen 10 087 (10 185), Lauritsalan 9 561 (9 603) ja Sammonlahden 9 109 (9 279).

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on vuoden 2015 lopussa laskenut alle neljän miljoonan henkilön. Jäsenmäärä oli joulukuun lopulla noin 3 999 800 henkilöä.

Kirkon jäsenmäärän lasku hidastui kuitenkin edellisestä vuodesta. Vuonna 2015 jäsenmäärä väheni 34 400 henkilöllä, kun vuonna 2014 laskua oli lähes 67 000 henkilöä.

Kirkkoon liittyi enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin, 17 600. Eronneita oli 45 200. Vuoden 2015 aikana kuoli 44 000 kirkon jäsentä ja kastettiin 38 700 alle 1-vuotiasta.

Kirkkoon kuuluu 72,8 prosenttia suomalaisista.

Kanerva Jalarvo