Ville Vainikainen jatkaa SaiPassa ensi kaudella

28.1.2016 15:26

Hyökkääjä Ville Vainikainen jatkaa SaiPassa myös ensi kaudella. SaiPalla oli Vainikaisen kanssa optio tulevasta kaudesta ja se on päätetty käyttää.

Vainikainen on tällä kaudella murtautunut liigajoukkueen vakiokokoonpanoon pelaten 29 ottelua tehopistein 1+3=4. Lisäksi hän on pelannut A-nuorten SM-liigassa kuluvalla kaudella 10 ottelua tehopistein 3+6=9.

Vainikainen, 22, on KalPan kasvatti, joka siirtyi SaiPan A-nuoriin kaudelle 2013-2014.

— Olen ottanut pelaajana SaiPassa askeleita eteenpäin ja tästä on hyvä jatkaa kehittymistä seuraavaa steppiä kohti. Kaikin puolin olen todella tyytyväinen, että jatko SaiPassa on nyt varmistunut, Vainikainen toteaa SaiPan tiedotteessa.

Vainikainen on kuulunut koko tammikuun vakiomiehistöön, ja pelannut kaudella muutenkin säännöllisesti. Hän kokee, että sen tuoma itseluottamus ruokkii tällä hetkellä yhä parempiin suorituksiin.

— Olen oppinut pelaamaan niillä vahvuuksilla millä junnuissakin pärjäsin. Olen koettanut tuoda niitä edustuksen mukaan ja nyt säännöllisen pelaamisen kautta uskallan tehdä niitä asioita mitä osaan.