Etelä-Karjalan museon kaikki näyttelyt jälleen auki — vesivahinko selätetty

28.1.2016 13:27
Kuva: MIKA STRANDÉN
Etelä-Karjalan museosta löytyy muun muuassa Viipurin pienoismalli, josta näkyy kaupungin pitkä historia.
Etelä-Karjalan museosta löytyy muun muuassa Viipurin pienoismalli, josta näkyy kaupungin pitkä historia.

Etelä-Karjalan museossa pääsee tänään jälleen ihailemaan matkailujulisteita. Asiasta ilmoitettiin Lappeenrannan kaupungin nettisivuilla. Museot päivittivät tilanteen myös Facebook-sivuilleen.

Come to Finland - Riemuhuuto paratiisista -näyttely oli eilen keskiviikkona suljettuna. Syyksi oli ilmoitettu vesivahinko. Intendentti Satu Ståhlberg kertoi museon katosta tulevan vettä. Näyttelyesineistöä oli varmuuden vuoksi suojattu, ja näyttely oli suljettu. Mitään ei kuitenkaan ehtinyt mennä pilalle. Museossa haluttiin pelata varman päälle suojaamalla esineistö.

Tänään torstaina 28. tammikuuta museon molemmat näyttelyt olivat jo auki. Perusnäyttelyn Rajalla — Kolme karjalaista kaupunkia lisäksi pääsee katsomaan myös matkailujulistenäyttelyä.

— Uskalsimme tänään jo avata näyttelyn. Kaupungin teknisen toimen puolelta käytiin katsomassa, että vaaraa ei pitäisi olla, Ståhlberg sanoo.

Katto ei tällä hetkellä vuoda. Ongelma on toistaiseksi selätetty.

— Tällä hetkellä jäätynyttä kondensoitunutta vettä ei ole, eikä vaaraa, että sitä tulisi lisää.

Anniina Meuronen