Made ei saa enää tarttua syöttiin muuten kuin haukkaamalla

25.1.2016 21:18
Kuva: Tapio Gustafsson
Paras mateenpilkkiaika saattaa muuttua uuden lain myötä.
Paras mateenpilkkiaika saattaa muuttua uuden lain myötä.

Uusi kalastuslaki tuo muutoksia mateenpilkkijöiden välineistöihin ja menetelmiin. Enää ei ole sallittua tartuttaa kalaa koukkuun ulkoapäin, vaan saalista saadakseen on kalamiehen osattava liikutella pilkkiä niin, että made haukkaa syötin ja koukun suuhunsa.

Mateenpilkkijät ovat tähän asti käyttäneet muun muassa madeharoja, -ryöstäjiä ja muita ulkoapäin mateeseen tarttuvia välineitä. Madetta voi kuitenkin pilkkiä menestyksekkäästi myös muilla välineillä. Suosituimmat vaihtoehdot ovat mademorri ja perinteinen syöttipilkki, joissa kummassakin käytetään syöttinä tuoretta kalaa tai kalan palaa.

Uusi kalastuslaki astui voimaan vuoden alusta. Ennen lainmuutosta kuumin madesesonki keskittyi mateen kutuaikaan, tammikuun lopulle ja helmikuun alkuun. Nyt kun madetta pilkitään syötin avulla, ei kutuaika enää ole se kuumin ajankohta, vaan hyviä saaliita on odotettavissa jo ennen kutua ja varsinkin kudun päätyttyä, jolloin mateet ovat nälkäisiä.

Marja Luumi