Kaakon metsätilojen kaupassa yhä myyjän markkinat

25.1.2016 21:56 | Päivitetty: 26.1.2016 11:45
Kuva: Kai Skyttä
Metsähehtaarin hinta vaihteli Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy:n viime vuoden kaupoissa paljon, keskihinnaksi tuli 4 140 euroa.
Metsähehtaarin hinta vaihteli Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy:n viime vuoden kaupoissa paljon, keskihinnaksi tuli 4 140 euroa.

Metsätilojen kauppa käy Kaakkois-Suomessa tässäkin taloustilanteessa. Kysyntä on suurempaa kuin tarjonta, toteaa Erkki Kivistö Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy:stä.

— Viime vuonna tein 82 välityskauppaa, vuonna 2014 niitä oli 63. Kysytyimpiä olivat edelleen runsaspuustoiset ja pienehköt metsätilat, mutta yli 50 hehtaarin tilatkin menivät hyvin kaupaksi, Kivistö kertoo tiedotteessa.

Hän uskoo, että metsätilojen kysyntä jatkuu hyvänä suhdanteista huolimatta. Kaikkiaan Kaakon Metsätilojen kautta vaihtoi omistajaa yli 190 kohdetta.

— Talvella on hiljaisempaa, mutta keväällä kauppa vilkastunee. Lumettomaan aikaan metsässä on helpompi liikkua ja tutustua kohteisiin.

Kaakkois-Suomen Metsätilojen välittämissä viime vuoden kaupoissa keskimääräinen metsähehtaarin hinta oli 4 140 euroa. Tiloilla oli puustoa noin 119 kuutiota hehtaarilla. Kymenlaakson puolella tilat olivat hieman puustoisempia ja hehtaarihinta korkeampi kuin Etelä-Karjalassa.

Hehtaarikohtaiset hinnat vaihtelivat Kivistön mukaan paljon, haarukassa 1 300—10 000 euroa.

— Vaihtelu johtuu pääasiassa puuston määrästä, mutta myös ostajien tuotto-odotuksista. Ostajat kiinnittävät entistä enemmän huomiota hakkuumahdollisuuksien lisäksi metsän tulevaan kasvuun ja arvon nousuun sekä sijaintiin. Tilan tiestö antaa myös lisäarvoa myyntikohteille, Kivistö toteaa.

Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy LKV on metsänhoitoyhdistysten omistama Kaakkois-Suomen suurin rakentamattomien metsä- ja peltotilojen välittäjä.

Muokattu kello 11.43: Lisätty tieto, että kaikkiaan Kaakon Metsätilojen kautta omistajaa vaihtoi 190 kohdetta. Luvussa 82 ovat vain Erkki Kivistön tekemät kaupat.

Leena Sallinen