Kauppalehti: Yliopiston rehtori Anneli Pauli tieteen kymmenen vaikutusvaltaisimman joukossa

21.1.2016 10:35
Kuva: Kai Skyttä
Kauppalehden mukaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori Anneli Pauli kuuluu tieteen kymmenen vaikutusvaltaisimman joukkoon Suomessa. Arkistokuva yliopiston avajaisista 2014.
Kauppalehden mukaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori Anneli Pauli kuuluu tieteen kymmenen vaikutusvaltaisimman joukkoon Suomessa. Arkistokuva yliopiston avajaisista 2014.

Kauppalehti Optio on listannut Suomen sata vaikutusvaltaisinta ihmistä. Tieteen kymmenen vaikutusvaltaisimman listalle nousi Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori Anneli Pauli.

Optio nostaa esille Paulin sanoneen, ettei talouden ja ympäristön vastakkainasettelusta seuraa hyvää. Lisäksi jutussa mainitaan hänen virkansa EU-komission tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston varapääjohtajana ja Suomen Akatemian ylijohtajana.

Muut listalla olevat ovat opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö, Suomen Akatemian pääjohtaja, Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri, Aalto-yliopiston rehtori, dekaani ja professori sekä Turun ja Helsingin yliopiston akatemiaprofessorit.

Option mukaan lista tehtiin kysymällä eri alojen asiantuntijoilta, kenellä valtaa on. Kukin asiantuntija listasi omalta alaltaan kymmenen vaikutusvaltaisinta. Myös Kauppalehden toimituksen oma näkemys painoi valinnoissa. Kymmenen kärkeä ei laitettu sen tarkemmin numerojärjestykseen.

Juho Maijala