Torstaina sähkö maksaa yli kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna keskimäärin

20.1.2016 20:19
Kuva: Maija Kaibijainen
Kireät pakkaset ovat nostaneet sähkönkulutuksen huippuunsa. Arkistokuva.
Kireät pakkaset ovat nostaneet sähkönkulutuksen huippuunsa. Arkistokuva.

Sähkön hinta saattaa nousta ennätyslukemiin Suomessa torstaina. Hintaa korottavat kireät pakkaset ja sähkön tuonnin väheneminen Venäjältä.

Lappeenrannan Energian mukaan sähkön ennakoidaan maksavan torstaina keskimäärin 91,92 euroa megawattitunnilta. Esimerkiksi viime vuoden keskihinta Suomessa oli 29,66 euroa megawattitunnilta, eli torstaina se on yli kolme kertaa keskimääräistä kalliimpaa.

Tammikuussa 2016 sähkön keskihinta on ollut myös tavallista korkeampi, eli 41,96 euroa megawattitunnilta. Sähkön kysyntä on ollut kova kylmän sään vuoksi.

Kalliista sähköstä ensin uutisoineen sanomalehti Karjalaisen mukaan sähkön odotetaan olevan kalleimmillaan kulutushuippuina, eli aamulla kello 8 jälkeen ja illalla kello 17 jälkeen.

Juho Maijala