Viikon päästä vietetään Ohjaamoviikkoa — Lappeenrannassa avoimet ovet, toimintoihin vapaa pääsy

19.1.2016 19:01
Kuva: MIKA STRANDÉN
Lappeenrannassa Ohjaamo sijaitsee Monarilla. Severi Saranpään, 16, illat kuluvat jalkapalloharjoituksissa. Ohjaamossa hän ei ehkä ehdi hengailla kovinkaan usein. 15.9.2015 hän kuitenkin oli paikalla. Arkistokuva.
Lappeenrannassa Ohjaamo sijaitsee Monarilla. Severi Saranpään, 16, illat kuluvat jalkapalloharjoituksissa. Ohjaamossa hän ei ehkä ehdi hengailla kovinkaan usein. 15.9.2015 hän kuitenkin oli paikalla. Arkistokuva.

Valtakunnallista Ohjaamoviikkoa vietetään 26.—30. tammikuuta. Kyseessä on laatuaan ensimmäinen valtakunnallinen teemaviikko aiheeseen liittyen.

Lappeenrannassa se merkitsee avoimia ovia ja vapaata pääsyä toimintoihin. Ennakkoilmoittautumisia osallistumisiin ei vaadita. Lappeenrannassa Ohjaamo sijaitsee Monarin nuorisotiloissa. Ohjaamokoordinaattorina Lappeenrannan päässä toimii Jenna Ahlberg.

Ohjaamot on perustettu viime vuonna edistämään nuorisotakuun toteutumista. Niiden on tarkoitus olla matalan kynnyksen palvelupisteitä, joihin nuoren on helppo tulla ilman lähetettä miltään taholta. Ohjaamosta nuori saa apua elämäntilanteeseensa, oli se mikä hyvänsä. Palvelu on tarkoitettu kaikille alle 30-vuotiaille nuorille.

Lisätietoa saat täältä.

Ohjaamoviikon ohjelmaa ja aikatauluja Monarilla Lappeenrannassa:

Tiistai 26.1.

Kello 12—16: Ammattikirjasto, joka toimii kuten tavallinenkin kirjasto, paitsi että lainataan ihmisiä keskustelua varten.

Kello 14—16: Koulutus- ja työllisyysneuvontaa

Keskiviikko 27.1., kello 12—16

Kello 14—16 Liikunta- ja terveysmessut (liikuntaneuvontaa, erilaisia testauksia, välipalan tekoa)

Torstai 28.1., kello 12—20

Kello 16—19 Medis Mama Africa Ethnic Food (ruuan valmistusta)

Perjantai 29.1., kello 12—16

Vapaa-ajan vietto mahdollisuuksien esittelyä (mm. pelit, musiikki, graffiti)

Lauantai 30.1., kello 14—17

Nuorten alle 30-vuotiaiden kirpputori

Lähde: Lappeenrannan kaupungin nettisivut

Ohjaamo Lappeenranta:

Tietoa ja ohjausta aiheesta kuin aiheesta

Arjen asioiden pohdiskelua

Apua koulutuspaikan tai työpaikan hakuun

Neuvoa raha-asioiden hallintaan

Tilanteeseesi sopivaa ohjausta

Anniina Meuronen