Tassutarha muuttaa Lemille

19.1.2016 11:52
Kuva: Kai Skyttä
Löytökissa Tassutarhassa muutama vuosi sitten.
Löytökissa Tassutarhassa muutama vuosi sitten.

Nuijamaalla toimiva löytöeläinkoti Tassutarha valmistautuu muuttamaan Lemille kevättalven aikana. Tassutarha huolehtii Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Savitaipaleen ja Taipalsaaren alueen löytöeläimistä.

Tassutarhan yrittäjänä helmikuusta 2015 toiminut Terhi Tuuva aloitti syksyllä uusien tilojen valmistelun kotitilalleen Lemin Salmenkylään. Tilojen on määrä valmistua alkukeväästä.

— Tavoite on päästä muuttamaan eläimet ja toiminta Lemille maaliskuun aikana, mutta keliolosuhteet voivat jonkin verran vaikuttaa remontin edistymiseen. Tällä hetkellä rakennusprojekti on kirjaimellisesti jäissä kovan pakkasen vuoksi, Tuuva kertoo tiedotteessa.

Sen mukaan uudet tilat on suunniteltu siten, että ne täyttävät eläinsuojelulain asettamat vaatimukset, sekä vastaavat kuntien ja tarhan asukkaiden tarpeita mahdollisimman hyvin.

Toistaiseksi Tassutarhan toiminta jatkuu vielä Nuijamaalla entisissä tiloissa. Tassutarhan puhelinpäivystys vastaa joka päivä kello 8-20 numerossa

050 320 3324.

Leena Sallinen