Lemin uudesta palvelutalosta löydettiin vaarallinen rakennusvirhe

13.1.2016 15:31 | Päivitetty: 13.1.2016 18:04

Lemin uuden palvelutalon ruokalan ja eteistilojen sisäkatot on kiinnitetty väärin. Virhe huomattiin, kun osa oleskelutilojen katosta oli vajonnut alaspäin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

— Välikaton ruoteet on naulattu kiinni määräysten vastaisesti sileillä nauloilla. Sellainen kiinnitys ei kestä katon kuormaa, Kiinteistö Oy Lemin Palvelutalon hallituksen puheenjohtaja Markku Immonen kertoo.

Immosen mukaan rakennusvirhe on tehty silloin, kun palvelutaloa rakensi viime syksynä konkurssiin ajautunut Rakennustoimisto Rasto.

Immosen mukaan rakennusvirheestä olisi voinut koitua myös todella suuret vahingot. Pahimmassa tapauksessa ruokalan tai eteistilojen sisäkatto olisi voinut romahtaa talon asukkaiden päälle. Myös taloudelliset vahingot olisivat voineet olla tuntuvia.

— Sisäkatossa kulkevat sekä sähköjohdot että sprinkleri-sammutusjärjestelmän putket. Jos tällainen putki olisi mennyt katon vajoamisen takia poikki, meillä olisi ollut täällä talossa aamulla tuhansia litroja vettä, Immonen kertoo.

Asukkaiden oli määrä muuttaa Lemin uuteen palvelutaloon tällä viikolla. Immosen mukaan muutto siirtyy nyt viikolla.

Rakennusvirhe voidaan korjata siten, ettei sisäkattoa tarvitse purkaa ensin. Työ kestää työsuunnitelman mukaan noin viikon. Immosen mukaan tässä vaiheessa ei vielä ole laskelmia kuinka paljon rakennusvirhe aiheuttaa lisäkustannuksia.

Matti Saarela