Lääkäri voi kohta hoitaa Intiasta käsin — Tältä näyttää vuosi 2016

13.1.2016 21:36
Kuva: Heidi Veijalainen
Tekniikan kehittymisen ansiosta lääkärissä käyntikin voi hoitua tulevaisuudessa etänä.
Tekniikan kehittymisen ansiosta lääkärissä käyntikin voi hoitua tulevaisuudessa etänä.

Arvot tulevat ruokalautaselle, laihuus väistyy lihasten tieltä ja työelämä käy läpi historiallista murrosta. Muun muassa näitä asioita on odotettavissa vuodelle 2016.

Syömämme ruoka kuvastaa yhä enemmän arvojamme ja valintojamme.

— Syömisen suhteen on tiukkojakin sääntöjä ja mielipiteitä, joita jaetaan aktiivisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, kertoo ravitsemusterapeutti Sari Aapro Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymästä Careasta.

Esimerkiksi hiilijalanjälkensä pienentämiseen pyrkivät ovat vaihtaneet lihatuotteita soijaan ja sieniproteiiniin.

Liikuntaa harrastavat haluavat saada sopivasti lihasta, haastaa itsensä ja voida hyvin.

Liikunnasta haetaan ennen kaikkea hyvää oloa ja irtautumista arjesta.

— Tavoitteiden saavuttaminen ja itsensä ylittäminen luovat ylpeyttä omasta osaamisesta ja kohottavat itsetuntoa, kertoo toimitusjohtaja Anu Jaakkola Porvoon, Kotkan ja Kouvolan Ladyline- ja Easyfit-liikuntakeskuksista.

Työelämässä on meneillään historiallisen suuri murros, sanoo vanhempi tutkija Anu Järvensivu Työterveyslaitoksesta. Automaation ja robotisaation myötä juristin ja lääkärinkään tehtävät eivät enää ole turvassa.

— Vielä meitä eivät konsultoi intialaiset lääkärit, mutta voi olla, että joskus esimerkiksi käsi työnnetään laatikkoon ja toisella puolella maailmaa oleva lääkäri tekee diagnoosin, Järvensivu sanoo.

Työelämän murroksessa työhyvinvoinnin kehittäminen on suurien haasteiden edessä. Yhteen asiaan olisi kuitenkin verrattain helppo puuttua: istumatyötä tekevät voisivat paremmin, jos he liikkuisivat ja vaihtaisivat asentoa työpäivän aikana riittävän usein.

— Kansainvälisesti katsottuna Suomessa istutaan töissä paljon. Tässä olisi innovaatioiden paikka, Järvensivu sanoo.

Lue lisää torstain lehdestä tai Kouvolan Sanomien mobiilisovelluksesta.

Minna Muuronen