Kahden auton raju törmäys Luumäellä – kuljettajat selvisivät pienillä vaurioilla

12.1.2016 12:53 | Päivitetty: 12.1.2016 13:10

Kuljettajat selvisivät pienin vaurioin, mutta kaksi henkilöautoa romuttui pahoin kolarissa Haminantien ja Luotosentien risteyksessä Luumäellä. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello 12 aikaan tiistaina.

Miehikkälän suuntaan kääntymässä ollut auto ei ollut havainnut Haminan suunnasta tulevaa toista autoa vaan oli kääntynyt suoraan sen eteen. Palomestari Lasse Vallentin sanoo, että Haminan suunnasta tulleen rekan takana pöllynnyt lumi on luultavasti estänyt kääntymässä olleen autoilijan näkyvyyden. Vallentin arvioi, että vauhtia törmäyksessä on ollut 80 kilometriä tunnissa.

Autoissa ei ollut kuljettajien lisäksi matkustajia. Heidän kuntonsa tarkastettiin onnettomuuspaikalla ambulanssissa.

Juhana Nyman