Annan tarina — koulun vaihtaminen siirsi kiusaamisen verkkoon

10.1.2016 20:05
Kuva: Juha Rika

Kahdeksannella luokalla Anna pääsi vaihtamaan koulua. Sen piti olla hänelle uusi alku: vihdoin pääsisi pois kiusaajien otteesta. Paikkaan, jossa kukaan ei tuntisi. Voisi olla ihan kuin muutkin, ilman kiusatun leimaa.

— Mutta ei sitä kestänyt kauan. Vanhoilla kiusaajilla oli ilmeisesti kavereita uudessa koulussa, ja he kertoivat minusta uusille luokkakavereille, Anna kertoo.

Enää kiusaaminen ei kuitenkaan tapahtunut kasvotusten, vaan se siirtyi nettiin.

Anna oli pitänyt seitsemännestä luokasta asti blogia, jossa oli kertonut itsestään, ajatuksistaan, harrastuksistaan. Ihan tavallisista asioista. Nyt blogiin alkoi tulla kommentteja, joiden ainoa tarkoitus näytti olevan pahoittaa Annan mieli.

Oon nähny sen sulla päällä ja joo se on ehkä löysä sun pääl mut sun läskit näkyy silti siinä paidassa :D

Mulla ja mun parilla kaverilla on ollut sulle jo pitkän aikaa lempinimi ”mielenvikainen” joten hieman naurettiin ku nähtiin tää :) :)

Nettikiusaaminen on ilmiönä sen verran nuori, että tutkijatkaan eivät ole sen yleisyydestä yhtä mieltä.

Esimerkiksi laajan Kiva koulu -tutkimuksen mukaan 4.—9.- luokkalaisista lapsista alle kolmea prosenttia on kiusattu netissä. Muissa kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa osuus vaihtelee yleensä 10—20 prosentin välillä. Erot johtuvat etenkin erilaisista kiusaamisen määritelmistä.

Paljon sen helpompaa nettikiusaamisen määrittely ei välttämättä ole kodeissa ja kouluissakaan. Nuorten ja aikuisten käsitykset kiusaamisesta eivät aina kohtaa.

Tavallinen koulukiusaaminen on varmasti edelleen nettikiusaamista suurempi ongelma, mutta nettikiusaamiseen voi olla vielä vaikeampaa puuttua, tai edes havaita sitä.

— Kun nuoret viestivät yhä enemmän älypuhelimilla, vanhemmat eivät pääse sinne väliin välttämättä ollenkaan. Toki kännyköihin voi asettaa erilaisia estoja, mutta hyvin hankalaa nuorten viestintää on kontrolloida, nettikiusaamista tutkinut sosiaalipsykologian apulaisprofessori Atte Oksanen sanoo.

Monet opettajat kertovatkin, ettei vanhemmilla ole mitään käsitystä siitä, mitä nuoret netissä tekevät, eikä välttämättä heillä itselläänkään.
Ja vaikka olisikin, mitä sille voi tehdä?

Annan isäpuoli Harri erosi Annan äidistä jo vuosia sitten, mutta Annan ja Harrin läheiset välit säilyivät.

Anna halusi Harrin pysyvän kärryillä elämästään toisella paikkakunnallakin, ja kertoi tälle linkin blogiinsa. Näin Harrikin pääsi todistamaan, mikä nuoria voi netissä kohdata.

Anna itse pyysi lukijoiltaan palautetta, ja jos joku ei pitänyt kirjoituksesta, saattoi tulla kriittistä palautetta. Se on Harrin mielestä ihan luonnollista. Ne kommentit häntä kuitenkin harmittivat, jotka eivät liittyneet blogin aiheeseen mitenkään. Ne, joissa pyrkimyksenä oli selvästi vain loukata toista.

— Tuntui pahalta, koska Anna on aina ollut todella hyvä kirjoittamaan. Hän on nauttinut siitä ja antanut siihen kaikkensa. Blogissakin moni kirjoitti, miten hauskaa ja luettavaa tekstiä hän kirjoittaa.

Positiivinen palaute olikin Annalle tärkeää. Vaikka netti on tuonut surua, enemmän siitä on ollut hänelle iloa. Netistä hän on saanut uusia ystäviä ja on voinut jutella vaikeistakin asioista kohtalotoverien kanssa.

— Somen kautta pysyn perillä muiden elämästä ja he minun. Ilman, että tarvitsee jatkuvasti tekstailla ja kysellä kuulumisia. Kuvasta tai päivityksestä tykkääminen kertoo, että nyt mä tiedän sun kuulumiset, Anna kertoo.

Sosiaalisen median kieltäminen olisi helpolta kuulostava ratkaisu nettikiusaamiseen, mutta sitä eivät asiantuntijat suosittele. Some on niin tärkeä osa nuorten reviiriä, että sen kieltäminen voisi vain pahentaa kiusatun tilannetta, kun kaikki netin tuomat myönteiset suhteetkin katkeaisivat.

Lisäksi nuori hyvin todennäköisesti kuulisi netissä saamistaan herjoista koulussa muilta oppilailta.

— Koulukiusaaminen ja nettikiusaaminen ovat tutkimusten mukaan vahvasti yhteydessä. Jos on kiusattu koulussa, se jatkuu yleensä myös netissä. Sen takia koulukiusatut ovat nykyään entistä heikommassa asemassa, professori Atte Oksanen kertoo.

Vaikka netissä ei näe kiusaajien eleistä ja kasvonilmeistä välittyvä halveksunta kuten koulun pihalla, netissä saadut haukut satuttavat joskus vielä enemmän, Anna pohtii.

— Et tiedä, kuinka monta vihaajaa siellä on, kaikki ovat saman anonyymi-napin takana.

Annan saamia ilkeitä kommentteja luettuaan Harri kirjoitti muutamia vastineita, itsekin nimettömästi. Pian hän kuitenkin totesi, että niillä ei ollut vaikutusta. Sitten hän alkoi kirjoittaa omalla nimellään ja antoi ymmärtää tuntevansa kirjoittajat.

— Ehkä se joihinkin vaikutti, Harri pohtii.

Anna kertoi koulussa nettikiusaamisesta vain yhdelle opettajalle, koska ei kuvitellut, että koulu voisi tehdä mitään nimettömille nettikiusaajille. Siitä hän oli kuitenkin iloinen, että edes Harri piti hänen puoliaan.

Myös Harri ajatteli, että blogien törkeistä kommenteista on turha kertoa poliisille, koska niissä ei uhkailtu ketään.

Olisi ehkä kannattanut, koska monet Annan saamista viesteistä täyttävät kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Poliisi myös tarttuu nuorten välisiin nettikonflikteihin paljon herkemmin kuin aikuisten välisiin.

Nyt Anna toivookin, että olisi kertonut viesteistä poliisille.

— Olin vain liian helppo kohde, joka ei tuolloin osannut tai uskaltanut puolustautua.

Vanhempien voi olla vaikea nyhtää teinistään tietoa, mutta tärkeää olisi tehdä selväksi, että saa tulla puhumaan. Yhdessä apua on helpompi hakea esimerkiksi nettipoliisilta tai koulusta.

Annan tilanne rauhoittui, kun hän meni lukioon. Hän oli jo sitä ennen lopettanut bloggaamisen, ja ehkä kiusaajatkin olivat vähän viisastuneet. Yksi vanhoista kiusaajista on myös oma-aloitteisesti käynyt pyytämässä anteeksi.

Eikä Anna enää olisi yhtä helppo uhrikaan. Aiemmin hän haki hyväksyntää ja yritti sopeutua joukkoon, nyt hän on valmis panemaan kiusaajille hanttiin.

Hän kärsii yhä aika ajoin masennuksesta, johon uskoo kiusaamisen olleen suurin syypää, mutta ainakaan kukaan ei enää kiusaa.

— Totta kai välillä tulee anonyymisti jotain perushaukkumiskommenttia, jota jokainen voi saada. Mutta enää ei ole varsinaista kiusaamista, että sikäli menee ihan hyvin.

Hänellä on jo mielessä nimi uudelle blogille.

Annan ja Harrin nimet on muutettu.


Kirjoittaja oli mukana Koneen säätiön rahoittamassa Tampereen ja Turun yliopistojen Vihan verkko -hankkeessa, joka tutki äärimmäisiä nettiyhteisöjä.

Erilaista kiusaamista eri palveluissa

Instagram. Nuorten suosima sosiaalisen median palvelu, johon käyttäjät lataavat eli postaavat kuvia ja videoita, joita muut käyttäjät voivat likettää eli tykätä klikkaamalla. Liketyksiin liittyy myös vallankäyttöä: kaverin kuvasta tykkäämättä jättäminen saattaa olla mielenosoitus.

Whatsapp. Netin kautta toimiva pikaviestipalvelu, jota moni käyttää tekstiviestien sijasta. Nuoret luovat palvelussa paljon erilaisia ryhmiä, joista epäsuosioon joutunut saatetaan potkia pois, tai sitten jonkun nuoren kirjoituksiin jätetään systemaattisesti vastaamatta. Whatsappissa liikkuu myös kiertokirjeitä, joihin saattaa liittyä uhkailua: ”lähetä tämä viesti eteenpäin tai muuten”.

Ask.fm. Vuonna 2010 perustettu someyhteisö, jonne käyttäjän perustavat profiilin ja kyselevät toisiltaan nimettömästi tai nimellä mistä tahansa. Muutama vuosi sitten palvelu sai paljon kritiikkiä, kun siellä tapahtuneen kiusaamisen väitettiin liittyneen usean brittinuoren itsemurhiin. Myös suomalaiset nuoret pitävät Askia paikkana, jossa kaikkien on paras varautua lukemaan haukkuja ja törkyviestejä.

Tuomo Tamminen