Kaukoliikenteen linja-autot ajallaan - junavuoroja perutaan yhä

8.1.2016 23:15

Kovista pakkasista ei ole ollut haittaa kaukoliikenteen linja-autoille.

—Bussien kaukoliikenteessä ei ole esiintynyt normaalitilannetta enempää häiriöitä kovasta pakkasesta johtuen, kertoo liiketoimintapäällikkö Jukka Ylitalo Matkahuollosta.

Tuhannesta pikavuorosta vain muutamien vuorojen kohdalla on ollut pieniä ongelmia. Näissäkin tapauksissa matkustajat ovat päässeet perille suunnitelmien mukaisesti.

Junaliikenteessä pakkaset ovat aiheuttaneet ongelmia. VR:n kaukoliikenteessä on perjantaina ollut aikataulussa 59 % junista ja lähiliiketeessä 77 % junista. VR on ilmoittanut peruvansa myös sunnuntaille ja maanantaille aiottuja junavuoroja.

Marjo Latvanen