Mitä kuuluu nyt: Mauno Hongisto jättää jälkensä monumentteihin

3.1.2016 17:57
Kuva: Anne Kokkonen
Mauno Hongisto kiinnostui kaivertamisesta aluksi harrastemielessä. Kaivertaminen muuttui ammatiksi ja uusi harrastus löytyi huuliharpun soittamisesta.
Mauno Hongisto kiinnostui kaivertamisesta aluksi harrastemielessä. Kaivertaminen muuttui ammatiksi ja uusi harrastus löytyi huuliharpun soittamisesta.

Kesällä 2005 taipalsaarelainen Mauno Hongisto kaiversi korjauksia World Trade Centerin terrori-iskussa menehtyneille palomiehille omistettuun graniittipalloon.

Kiinalaiset olivat epäonnistuneet kelluvan muistomerkin valmistamisessa, joten Savitaipaleen Sorvikivi sekä Hongisto kutsuttiin hätiin.

— Se oli ainutkertainen juttu, vastaavaa ei ole tullut sen jälkeen.

Pienemmän mittakaavan tilauksia Hongisto on toteuttanut eläkepäivilläänkin. Hautakivien ohella kaiverruksia valmistuu muun muassa muistomerkkien jalustoihin. Monumenttisarjan suurimmasta päästä on pari vuotta sitten paljastettu Urho Kekkosen ja Aleksei Gosyginin yhteinen muistomerkki Karjalan tasavallan Kostamuksessa.

Huuliharpun soittaminen oli kymmenen vuotta sitten uusi harrastus. Nyt Saimaan Harpistien perustajajäsen treenaa ja keikkailee säännöllisesti.

— Harpistien porukka on pysynyt aika hyvässä vedossa. Viimeksi esiinnyttiin yhdessä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin jutussa Tirilässä.

Etelä-Saimaa kertoo vuodenvaihteessa, mitä takavuosien Päivän kasvo- ja Lähikuva-haastatelluille kuuluu nykyisin.

Anne Kokkonen