Verkossa julkaistut valokuvat kertovat, miltä Lappeenrannassa näytti 60 vuotta sitten

19.2.2015 7:30 | Päivitetty: 19.2.2015 8:27
Kuva: Pauli Väisänen
Vuonna 1948 Lappeenrannan kauppatorin paikalla näytti vielä tältä. Oikealla näkyy Toikankatu ja takana Oksasenkatu.
Vuonna 1948 Lappeenrannan kauppatorin paikalla näytti vielä tältä. Oikealla näkyy Toikankatu ja takana Oksasenkatu.

Helsinkiläisen Olli Väisäsen käsiin sattui hiljakkoin varastossa kansioita, jotka sisälsivät satamäärin mustavalkonegatiiveja. Kuvat ovat hänen isänsä, Pauli Väisänen ottamia. P.J. Väisänen toimi vuosikymmeniä Lappeenrannan kaupungingeodeettina.

Hän oli myös harrastajakuvaaja, joka valokuvasi ahkerasti kotikaupunkiaan Lappeenrantaa. Kuvat sisältävätkin runsaasti paitsi Väisäsen perhehistoriaa, myös Lappeenrannan paikallishistoriaa.

Olli Väisäsen ansiosta sekä Lappeenrantaa käsittelevät mustavalkokuvat ja myöhemmin otetut värikuvat ovat nyt kaikkien kiinnostuneiden katseltavina netissä.

Olli Väisänen on järjestellyt kuvat osin kaupunginosan ja osin aiheen perusteella. Lisäksi hän on kirjoittanut kuvien yhteyteen informatiivisia kuvatekstejä, joista selviää missä, minä vuonna ja millaisessa tilanteessa kuva on otettu.

Työtä on helpottanut geodeetti Väisäsen tarkkuus. Osaan kuvista on merkitty jopa se, millainen sää kuvaushetkellä on vallinnut.

Valokuvia Lappeenrannasta -sivustolle. Värikuvia täältä: https://sites.google.com/site/valokuvialappeenrannasta

Riina Nokso-Koivisto