Yhteishaku alkaa - näillä aloilla on Sampon mukaan hyvin töitä

13.2.2015 9:32 | Päivitetty: 13.2.2015 9:50
Kuva: Sari Tauru
Metallialan työllisyysnäkymät ovat alan mukaan hyvät.
Metallialan työllisyysnäkymät ovat alan mukaan hyvät.

Saimaan ammattiopisto Sampossa on yhteishaussa runsaat 800 aloituspaikkaa 20 perustutkinnossa. Mukana on tuttujen alojen lisäksi uusia ammattiin johtavia koulutuksia, kuten kiinteistönhoitajan koulutus nuorille. Sampo esittelee esimerkkinä kolme alaa, joilla työllisyysnäkymät ovat hyviä:

Kiinteistönhoitajat

Koulun mukaan työelämä on jo joitakin vuosia toivonut kiinteistönhoitajan koulutuksen aloittamista nuorille. Kiinteistöjen hoito-, huolto- ja korjaustehtäviä sekä pihojen ja liikennealueiden hoitoa ei voi tehdä muualla kuin Suomessa. Työllisyysnäkymät ovat siis suotuisat.

— Työnä kiinteistöjen huoltaminen on vaihtelevaa, itsenäistä ja liikkuvaa, mutta myös vastuullista, kertoo koulutuspäällikkö Kirsi Kouvo.

Ensihoitajat

Lähihoitajan koulutuksessa Sampo aloittaa ensihoidon osaamisalan. Koulutuksen jälkeen työpaikka voi löytyä esimerkiksi sairaankuljetuksesta, päivystysvastaanotolta, poliklinikalta tai vuodeosastolta. Lähihoitajat huolehtivat perustason ensihoidosta sairaankuljetuksessa.

Kone- ja metalliala

Sampossa on tänä vuonna tarjolla sekä koneistajan, koneenasentajan että levyseppähitsaajan suuntautumisvaihtoehdot.

– Eläkkeelle on lähivuosina siirtymässä suuri määrä ammattilaisia, ja se lisää merkittävästi rekrytointitarvetta. Erityisesti kysyntää tulee olemaan kone- ja metallituoteteollisuuden ja metallinjalostuksen tuotannon osaajista, kertoo työllisyysnäkymistä teknologiateollisuus ry:n aluepäällikkö Jaakko Väyrynen.

Näin haet

Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen alkaa ensi tiistaina. Haku päättyy 17.3.2015 klo 15.

Yhteishaussa voivat hakea ilman ammatillista tai korkea-asteen tutkintoa olevat.

Pääasiassa koulutukset ovat peruskoulupohjaisia, mutta joillakin aloilla on myös lukion käyneille aloituspaikkoja.

Haku tapahtuu sähköisesti osoitteessa www.opintopolku.fi.

Silja Vehkalampi