Taloussanomat: Kinkut menevät parhaiten kaupaksi Karjalassa ja Kymenlaaksossa

22.12.2014 21:22
Kuva: Ilkka KArhu
Kinkut menevät parhaiten kaupaksi Itä-Suomessa.
Kinkut menevät parhaiten kaupaksi Itä-Suomessa.

Kinkut menevät kaupaksi suhteellisesti parhaiten Itä-Suomessa, pääkaupunkiseudulla kehnoiten, kertoo Taloussanomat.

— Joulukinkkuja ostetaan suhteellisesti eniten Karjalan, Kymenlaakson ja Savon alueilla. Pääkaupunkiseudulla kinkkujen osuus on pienin, kertoo tuoretuotteiden ryhmäpäällikkö Antti Oksa S-ryhmän marketkaupan ketjuohjauksesta.

Oksa kuvaa kinkkumyyntiä suhdeluvuin. Kun koko maan myynti on 1, eteläisessä ja läntisessä Suomessa se on 0,7 ja Itä-Suomessa 1,4. Pohjoisen ja keskisen Suomen lukema on 1,1 eli hieman keskimääräistä suurempi.

Ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä Helsingin yliopistosta muistuttaa, että suuri joukko matkaa Helsingin seudulta muualle joulun viettoon.

— Lähtevätkö pääkaupunkiseutulaiset syömään kinkkua sukujuurilleen, pohtii Mäkelä.