Dannysta kertovaan elokuvaan kerätään joukkorahoitusta

27.8.2014 21:51
Kuva: Harri Teitto
Dokumenttielokuva Iso-D on läpileikkaus Dannyn elämästä ja kertoo siitä, miten hän kasvoi vähitellen arvostetuksi kevyen musiikin vaikuttajaksi. Iso-D on tulossa ensi-iltaan syksyllä 2015.
Dokumenttielokuva Iso-D on läpileikkaus Dannyn elämästä ja kertoo siitä, miten hän kasvoi vähitellen arvostetuksi kevyen musiikin vaikuttajaksi. Iso-D on tulossa ensi-iltaan syksyllä 2015.

Ilkka "Danny" Lipsasesta kertovaan elokuvaan yritetään kerätä joukkorahoitusta. Dokumenttielokuva Iso-D on läpileikkaus Dannyn elämästä ja kertoo siitä, miten hän kasvoi vähitellen arvostetuksi kevyen musiikin vaikuttajaksi. Iso-D on tulossa ensi-iltaan syksyllä 2015.

Tuotantoyhtiö VistaFilmsin mukaan elokuva toteutetaan Dannyn suostumuksella, ja se avaa katsojille Dannyn noin 2 700 nauhan videoarkiston. Elokuvan ohjaa Voitto Saksa.

Tuotantoyhtiö hakee elokuvan toteuttamiseen noin 50 000—200 000 euroa joukkorahoitusta noin 16—44 prosentin omistusosuutta vastaan. Rahoitusta haetaan Invesdor-palvelun kautta. Minimisijoitus on 250 euroa. STT