Salpalinjan vaaliminen on vuoden maanpuolustusteko

15.1.2014 13:49
Kuva: Mika Honkalinna
Salpalinja on Kaakkois-Suomea halkova linnoitusketju bonkkereineen ja panssariesteineen.
Salpalinja on Kaakkois-Suomea halkova linnoitusketju bonkkereineen ja panssariesteineen.

Salpalinjan vaalijoille on myönnetty vuoden maanpuolustusteko -tunnuspalkinto. Suomen reserviupseeriliiton (RUL) liittohallitus myönsi palkinnon Virolahden ja Miehikkälän reserviupseerikerholle.

Perusteluissa korostuu ansiokas ja pitkäaikainen toiminta Salpalinjan tunnettavuuden lisäämiseksi ja sitä kautta veteraanien ja linnoittajaveteraanien työn esillä pitämiseksi ja kansalaisten maanpuolustustahdon kohottamiseksi.
Yksi osa vaalimistyötä on kaksikymmentä kertaa järjestetty Salpavaellus. Yhdistys on myös tukenut Korsumuseon toimintaa, järjestänyt opaskoulutusta ja esitellyt Salpalinjaa Haminan RUK:n oppilaille.

Vuoden maanpuolustusteko – tunnustus myönnetään poikkeuksellisen ansiokkaasta maanpuolustusta, maanpuolustustahtoa tai yleistä turvallisuutta lisäävästä teosta yksityishenkilölle, yhteisölle tai projektille. Palkinto on myönnetty vuodesta 2001 lähtien.