Teatteri Imatran tappio kutistui kuudesosaan

22.2.2012 13:29
Nine-musikaali oli Teatteri Imatralle taloudellinen pettymys. Kuvaaja: Kai Skyttä

Teatteri Imatra teki viime vuonnakin tappiota. Nyt kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin parina edellisenä vuotena.

Teatteri ylitti talousarvionsa viime vuonna 74 000 eurolla, vuotta aikaisemmin ylitys oli yli 450 000 euroa.

Viime vuonnakin ylitys syntyi suurimmaksi osaksi Karelia-salissa esitetyn suurproduktion Nine-musikaalin ennakoitua suuremmista menoista.

Viime vuoden katsojaluvut eivät budjetin ylitystä selitä. Teatteri teki nimittäin kaikkien aikojen katsojaennätyksensä.

Teatteri Imatralle ryhdytään etsimään uutta johtajaa kevään aikana. Tavoitteena on, että teatteri saa myös oman strategiansa nykyisen valtuuston toimikauden aikana.