Henkilöauton kuljettaja kuoli rekkakolarissa Nuijamaantiellä

19.2.2012 21:35 | Päivitetty: 19.2.2012 22:04

Rekka ja henkilöauto törmäsivät illalla Nuijamaantiellä Lappeenrannassa, ja henkilöautoa kuljettanut mies kuoli välittömästi saamiinsa vammoihin. Onnettomuus sattui kello 19 jälkeen Kähärilän kylän kohdalla.

Liikenne ohjattiin törmäyspaikan ohitse kiertotietä noin tunnin ajan, ja rajalla pidettiin tulevaa liikennettä poikki rajoitettiin jonkin aikaa.

Rekka oli tulossa Nuijamaan suunnasta ja ja henkilöauto vastakkaisesta suunnasta. Poliisin mukaan tie oli törmäyskohdassa liukas ja luminen.

Molemmat autot olivat suomalaisia, ja kummassakin oli vain kuljettaja. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut.
Poliisi selvittää onnettomuuden syytä.