LUM:n Torro ja Partanen Suomen mestareiksi

18.2.2012 19:36

Lappeenrannan Urheilu-Miesten edustajat voittivat kaksi Suomen mestaruutta yleisurheilun sisäratojen SM-kilpailujen avauspäivänä.

Ensimmäisen mestaruuden nappasi 20-vuotias Aku Partanen, joka käveli 5 000 metrin kultamitalistiksi Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi parhaalla ajalla 19.30,43.

LUM:n päivän toiseksi Suomen mestariksi pomppasi Elina Torro, joka otti omansa pituushypyssä tuloksella 607. Torro on ylittänyt kuusi metriä sisäradoilla aiemmin vain vuonna 2008. Torrolla on mahdollisuus nousta SM-kisojen tuplamestariksi sunnuntaina, kun vuorossa on kolmiloikka.

Miesten kolmiloikassa LUM:n Mika Purmonen sijoittui viidenneksi uudella sisärataennätyksellään 14.92. Ulkoradoilla Purmonen on parhaimmillaan loikkinut 15.17. Lappeenrantalaisseuran Jari Suikka paineli puolestaan 60 metrin finaalissa seitsemänneksi ajalla 6,98.

Simpeleen Urheilijoiden Viivi Rita jäi seiväshypyssä ilman tulosta.