Armadasta on tullut yläkouluikäisten olohuone

3.2.2012 6:00
Yläkouluikäiset nuoret kertovat käyvänsä Armadassa monta kertaa viikossa. Kuvaaja: Tuuli Truhponen

Lappeenrannan kauppakeskus Armadasta on tullut nuorten suosima oleskelupaikka. Etenkin yläkouluikäiset viihtyvät kauppakeskuksen sisuksissa koulun jälkeen ja alkuillasta.

Aikuiset asiakkaat, kauppojen henkilökunta ja vartijat eivät aina katso hyvällä nuorten oleskelua. Kauppakeskus Armadan isännöitsijä Kalevi Eerola kertoo, että suurin osa nuorista on ollut asiallisesti. Samalla on esiintynyt häiriötä ja ilkivaltaa, joihin on puututtava.

Armadan tiloihin lisätään valvontakameroita, jotta ilkivalta saadaan kuriin. Samalla roskiksia lisätään ja uusitaan.Yläkouluikäiset nuoret kertovat käyvänsä Armadassa monta kertaa viikossa. Osa on paikalla joka päivä.

Nuoret myöntävät, että jotkut heistä aiheuttavat häiriöitä. Suurin osa nuorista kertoo haluavansa vain istua ja jutella. Joskus heitä hätistellään ulos.

Aiheesta lisää perjantain Etelä-Saimaassa.