Hallitus pitää kiinni kuntauudistuksesta

1.2.2012 22:02

Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen. Hallituksen tavoitteena on, että uudet kunnat voisivat aloittaa laajasti vuoden 2015 alusta. Hallitus päätti keskiviikkona iltakoulussaan, että kuntauudistuksen valmistelu jatkuu hallitusohjelman mukaisesti.

Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän selvitys luovutetaan ensi viikolla hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselle (kok.). Samalla selvitys toimitetaan kuntiin lausunnolle. Lausuntokierroksen jälkeen hallitus linjaa kuntauudistuksen jatkon, määrittelee rakenneuudistusta ohjaavan rakennelain sisällön eli erityisesti vahvan kunnan kriteerit ja toteuttamistavan. Hallitus asettaa työryhmän tekemään yhteenvetoa alue- ja kuulemiskierroksesta sekä valmistelemaan kuntien kuulemisen ja selvityksen pohjalta rakennelakia. Kevään aikana selvitetään myös kuntien kuntauudistuksessa tarvitsema muutostuki.

Lisäksi hallitus käynnistää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistamisesta oman jatkotyön, jossa selvitetään palvelurakenne muodostuvien uusien peruskuntien pohjalta siten, että pääsääntöisesti palveluiden rahoitus- ja järjestämisvastuu on kunnilla. Työ valmistuu toukokuun 2012 loppuun mennessä.