Kelkka upposi jäihin Savitaipaleella
28.1.2012 16:35Pelastuslaitos sai hälytyksen jäihin vajonneesta kelkasta Leppälahdella, Savitaipaleella lauantaina iltapäivällä.
Pelastajien saavuttua paikalle kävi ilmi, että kelkkailemassa olleet kaksi henkilöä olivat poistuneet jäältä omin avuin. He eivät olleet kuitenkaan onnistuneet irrottamaan kelkkaa jäistä.
— Kelkka oli pudonnut osaksi jäihin. Kaksikko oli ainoastaan kastellut kenkänsä, palomestari Lasse Vallentin kertoi.
Vallentin haluaa muistuttaa, että hälytyskeskukseen kannattaa ilmoittaa, jos joutuu jättämään tavaroitaan jäälle.
— Olisi hyvä infota, ettei ole hädässä. Tällaiset tapaukset aiheuttavat turhaa viranomaistoimintaa.













