Hirvivahingot kasvoivat erityisesti Etelä-Karjalassa

28.1.2012 10:07
Kuvaaja: Eero Korhola

Metsäkeskuksen tarkastajat tekivät Kaakkois-Suomessa viime vuonna yhteensä 26 hirvivahinkoarviota. Vahinkoilmoitukset lisääntyivät erityisesti Etelä-Karjalassa. Selvästi pahimmat tuhot tavattiin jälleen Luumäeltä. Myös Suomenniemellä ja Taipalsaarella oli runsaasti vahinkoja.

Arvioiden lukumäärässä ei tapahtunut edellisvuodesta suurta muutosta. Muutoinkin kohteet jakaantuivat lähes tasan maakuntien kesken. Vahinkoala sen sijaan kasvoi vajaasta 40:stä hehtaarista yli 100:aan hehtaariin. Vahinkoaloista kaksi kolmasosaa oli Etelä-Karjalassa.

Metsänomistajille maksetaan tänä vuonna yhteensä arvioiden perusteella korvauksia 69 000 euroa. Summa on suurin sitten vuoden 2006. Viime vuonna korvaussumma oli 26 000 euroa.

Valtio korvaa yksityisille metsänomistajille hirvieläinten metsälle aiheuttamia, enintään kolme vuotta vanhoja tuhoja.